SUPERFANTASTINEN ANIMAATIONÄYTTELY, NAANTALIN TAIDEHUONE 19.5.– 8.6.2015 

AVAJAISET JA MEDIATILAISUUS ti 19.5. klo 12. 

Taidehuone täyttyy kesän kynnyksellä animaatioelokuvista, elokuvien nukeista ja lavasteista, still-kuvista ja animaatio- installaatiosta. Näyttely on avoinna 19.5.–7.6.2015, ti–su klo 11–18, osoitteessa: Naantalin taidehuone, Mannerheiminkatu 5, 21100 Naantali. Näyttely on tarkoitettu kaikenikäisille ja sinne on vapaa pääsy! Näyttelyn tarjoaa Taiteen edistämiskeskus, ja sen on koonnut läänintaiteilija Taru Muurain. 

TAVOITE

Suomalaisen animaation esille tuonti suurelle yleisölle. Animaatiotietouden jakaminen: Miten ja millaisia animaatioita nykyisin tehdään. Suomalaisen, erityisesti turkulaisen animaation laadukkuus ja menestyminen kansainvälisesti. Lasten ja nuorten inspirointi animaation tekemiseen.

ANIMAATIOESITYKSET 

Tilassa pyörii kaksi non-stop -animaatioesitystä, joiden lyhytelokuvista suurin osa on saanut kansainvälisillä festivaaleilla tunnustusta. Kaikki animaatiot ovat suomalaisia, painottuen kaksi kertaa maailman parhaaksi animaatio-oppilaitokseksi palkitun Turun AMK:n taideakatemian tuotoksiin. Esitysten kokonaiskesto on noin kaksi tuntia. 

ELOKUVAT: 

-S- ANIMAATIOKOOSTE 

Ikärajaton kooste on esillä myös Naantalin Kristoffer-salissa aamuisin 21.–23.5. Kirjahyrrä-festivaalissa. 

Sara Wahl: Cuppy, Special Blend,1’30 

Kaisa Penttilä: Munaralli, 9’ 

Aiju Salminen: Elvis kääntyy haudassaan, 3’30 

Anna Virtanen: Lauantai, 2’30 

Sanni Lahtinen: Piirongin piiloissa, 7’ 

Simo Ruotsalainen: Keppostelija, 4’ 

Ami Lindholm: Ilo irti, 6’30 

Oja, Pietiläinen, Riskilä, Tervola, Nykyri, Tonteri:       Pöytä on katettu, 5’ 

Maria Björklund: Talven jälkeen tulee kevät, 1’30 

Anni Oja: Viikset, 3’ Sara Wahl: Polle, 1’30 

K-7 ANIMAATIOKOOSTE 

Antti Laakso, Simo Ruotsalainen: Safari Heat, 5’30 

Jenni Rahkonen: Hänen tilanne, 6’30 

Vuorinen, Partanen, Ottelin: Benigni, 8’ 

Joni Männistö: Kuhina, 7’ 

Elli Vuorinen: Sukkavartaankatu 8, 6'30 

Antti Laakso: Viimeinen elefantti, 9’ 

Anna Virtanen: Kuolema keltaisessa talossa, 5’ 

Janne Kukkonen: Taival, 6’ 

Elina Minn: Stage Fright, 2’ 

Taru Varpumaa: Kuninkaalliset, 5’ 

Taru Riskilä: Nahkurin orsilla tavataan, 1’ 

ANIMOINTIPISTE

Näyttelytilasta löytyy animaatiopiste, jossa voi kokeilla perinteisen pala-animaation tekoa opastuksen kera! Turun taideakatemian animaatiolinjan opiskelija Elina Myllykangas opastaa kävijöitä animoimaan pöytätasolla värikartonkihahmoja taustaa vasten. Helppokäyttöinen animaatio-ohjelma tallentaa ylhäältä alaspäin kuvattavat yksittäiset kuvat aikajanalle, josta ne on katsottavissa animaation illuusion synnyttävällä nopeudella. Tule ja kokeile! 

 

ANIMAATIOINSTALLAATIO 

Reetta Neittaanmäki: Lilliputti (2011) 

kurkistuslaatikko-installaatio ja stereoskooppinen 3D-animaatio, Helsingin taidemuseo 

Reetta Neittaanmäen Lilliputti on Helsingin taidemuseon kokoelmiin kuuluva mediateos, joka koostuu puulaatikosta, jonka päällä on kurkistusaukko ja sen sisällä pyörivästä animaatiosta. Animaatiossa Lilliputti oleilee huoneessaan, kunnes yhtäkkiä huomaa, että häntä tarkkaillaan. Teosta pystyy katsomaan yksi katsoja kerrallaan kurkistusaukosta, kuten Thomas Alva Edisonin 1800-luvulla keksimässä Kinetoskooppilaitteessa. Animaation historia yhdistyy valvontakamerayhteiskunnan luomaan tunteeseen. Kurkista sisään! 

TAULUT 

Yksittäisiä kuvia elokuvista on nähtävissä tauluina yli sata 1920-luvulta tähän päivään. Still-kuvat edustavat eri tuotantoyhtiöiden tuttuja animaatioita, kuten Angry Birds - sarjaa, Muumit Rivieralla tai Niko-elokuvia, mutta myös tuntemattomampia taideanimaatioita. Esillä on tauluja syksyllä ensi-iltansa tekevästä Pikkuli animaatiosarjasta 70-luvun klassikoihin, Hinkuun ja Vinkuun, Myttöön sekä Camilla Mickwitzin Jasoniin. 

NUKET JA LAVASTEET 

Näyttelyssä on esillä taidokkaita nukkeja ja lavasteita eri animaatioelokuvista mm. palkitusta Kaukosaaren kirous -elokuvasta sekä Indie Filmsin muista tuotannoista kuten Jan Andersonin Nenäliinoja myytävänä -animaatiosta. Liikuteltavina, eläväksi animoitavia nukkeina löytyy krokotiili-isä, elefantti-poika, ylhäistä aatelistoa, hurjimuksia ja pelottaviakin hahmoja söpöjen eläinten ja eläkeläisten joukossa. 


TULOS

Yleisöltä satoi kiitosta ja kehuja. Vanhemmatkin kävijät olivat aidosti kiinnostunutta animaation nykytarjonnasta sekä -tekniikoista. Vierailijoita saapui varta vasten näyttelyyn eri maakunnista saakka. Animointipiste keräsi innostuneita kokeilijoita ja sytytti moneen lapseen animaatiokipinän. Kävijöitä oli lähes 800, mikä on merkittävän suuri määrä gallerianäyttelylle.

Läänintaiteilijan työpanos:

- Nukkejen hankkiminen Tshekeistä 

Katariina Lillqvistin animaationäyttelystä.

- Nukkejen ja lavasteiden hankinta Suomesta

- Uusien kuvatiedostojen hankinta tekijöiltä ja tuotantoyhtiöiltä.

- Animaatiotaulujen tilaaminen vanhoista ja uusista   tiedostoista

- Lupien kysyminen 

- Opastaulujen teko

- Näyttelytiedote

- Julisteiden ja kutsukortittien toteutus ja tilaus

- Tapahtumatiedottaminen SOMEssa ja muualla

- Roudaus, kuljetus, rahdit

- Näyttelyn ripustus

- Näyttelyn valvonta, animaatiopisteellä ohjaus, info

- Näyttelyn purku

- Materiaalin palautus suoraan tekijöille/ tuotantoyhtiöille/ Kulttuuritalo Vernissaan Vantaalle 

- Harjoittelijan ohjaus 

- Animaatiokoosteiden koonti: 

Dekoodaus-ohjelmien vertaaminen ja yhden hankinta, videoiden tiedostomuotojen muokkaus, 

videoiden koostaminen ja muokkaaminen yhdeksi klipiksi, rendaus, klipin vienti toiseen 

ohjelmaan> rendaaminen itseään toistavaksi non-stop-tiedostoksi.