ANSIOLUETTELO
TARU MUURAIN s. 1975
(Taiteilijanimenä käytössä ollut Varpumaa, ent. nimenä Anttila)
Animaatio-osuuskunta Paperihattu, jäsensivuTurun Anikistit, jäsensivu
Taru Muurain työskenteli visuaalisten alojen läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksessa (2011-2015). Hankkeet
OPINNOT:
2003-2008 Turun AMK:n taideakatemia, medianomi/ Animaatio-ohjaaja1996-2000 Porin taidekoulu, kuvataiteilija
1995 Porin taidekoulu, iltalinja
1995 Satakunnan Käsi- ja Taideteollinen, medianomi/ Graafinen suunnittelu
1991-1994 Savonlinnan taidelukio, yo
2017
Mättö-Median Jälkeläiset dokumentti. Realistisesti piirrettyjen/maalattujen hahmojen suunnittelu ja animointi.
GRAAFINEN JA TAITEELLINEN TYÖ 2016
- Alustavaa suunnittelua elokuvaa, kirjaa ja animaatiosarjaa varten.
- Kuvauksia elokuvaan Tuulispään eläinsuojelukeskusta.
- Luutarha-näyttelyyn eläinkuvituksia, Aboa Vetus & Ars Nova, Turku
- Digitaalisesti maalattuja muotokuvia.
- Turun alueen animaatio-opas 2016, toimitus ja graafinen suunnittelu. 32-sivua. Nettijulkaisu: Taiteen edistämiskeskus.
GRAAFINEN JA TAITEELLINEN TYÖ 2015
- Taidemaalauksia, näyttelyyn Turun kirjakahvilassa. Taidejulisteita maalauksista.
- Piirroksia keskiajanrakennuksista, Rauniokorttelinäyttelyyn, Aboa Vetus & Ars Nova, Turku
- Kirjankuvitus, Turun historiallinen kartta eri vuosisatoja yhdistäen. Paarma, Jukka ; Terho, Henri: Arkkipiispantalo:Historia ja asukkaat, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015
- Graafinen suunnittelu: Kirjahyrrä-lastenkirjallisuusfestivaalin logo, käsiohjelma ja juliste
- Graafinen suunnittelu: Superfantastinen animaationäyttely. Logo, juliste, flyer
GRAAFINEN TYÖ 2014
- Nettisivut (yhteistyössä) ja julkaisugrafiikka: Alue-näyttely, Lönnströmin taidemuseo
- Nettisivut (yhteistyössä) ja julkaisugrafiikka: Taidesatama
ANIMAATIO -TILAUSTYÖT
2014 Animaatio, Kinosto Oy:n jingle2014 animaatiot, Helsingin kaupungin teatteri: Tarzan
2014 animaatioiden toteutus, Porin teatteri: Peukaloisen retket
2011 Viestintätoimisto Sanafor Oy, animaatiomainos
2009 animaatioden toteutus, Helsingin kaupungin teatteri: Maija Poppanen
2009 animaatioefektejä, Linnateatteri: Mieletön Turun Lähihistoria
OMAT ANIMAATIOELOKUVAT:
2010 "Edith" sekatekniikka, tuottaja Jyrki Kaipainen/ Camera Gaqliostro tuotantotuki: AVEK, YLE, SES, Länsi-Suomen elokuvakomissio, Vanhustyön liitto. -Kunniamaininta käsikirkoituksesta Kettupäiviltä
2008 ”Kuninkaalliset”, sekatekniikka käsikirjoitus, ohjaus, toteutus: Taru Varpumaa -YLE:n hankinta Uusi KINO-ohjelmaan -I palkinto, opiskelijasarja, Nordig Glory FilmFestival -Tampere Film Festival, Kettupäivät jne.
2007 ”Karkkipäivä”, piirrosanimaatiokooste bittiavaruuteen kadonneesta elokuvasta käsikirjoitus, ohjaus, toteutus: Taru Varpumaa -Helsingin taidemuseo
2006 "Hukkamaan laulu", maalaus- ja 2D-animaatio, NYTE 20-vuotis kutsunäyttelyyn.
2005 ”The Great Hunter” -nukkeanimaatio -elokuvafestivaalien esityksissä ja kilpailuissa mukana eri puolilla maailmaa.
2004 ”Minä olen murhaaja” –piirrosanimaatio Reetta Niemelän runoon pohjautuen Esitys Runoviikolla Studiossa, Turussa
ANIMAATIOT RYHMÄSSÄ:
2011 "Kaupungin varjot", oman osan suunnittelu ja toteutus OSK Paperihatun animaatioon
2009 ”Taikaikkuna”, oman osan suunnittelu ja toteutus OSK Paperihatun animaatioon
2003 ”Nimetön”, Sytytin-ryhmän kanssa, Lönnströmin taidemuseo, Rauma
ANIMAATTORINA:
2007 lavastus, mattemaalaus, Kaukosaaren kirous- lyhytelokuva, ohjaus Christer Lindström
2007 taustamaalaus, väri- ja osa hahmosuunnittelua, osa animointia CMX:n ”Punainen Komentaja”, ohjaus Samppa ja Janne Kukkonen
2006 Velcra, lavastus, musiikkivideo, ohjaus Christer Lindström
YHTEISNÄYTTELYT:
2011 Porin Taidemuseo & Turun Taidemuseo: Animoi-näyttely (ryhmä: Niina Suominen, Tommi Juutilainen)2008 ”Suomi animoi 30-vuotta”, Helsingin kaupungin taidemuseo, Tennispalatsi
2002 SKJL:n kesänäyttely, maalauksia, Hämeenlinna
2002 Fine art exhibition of twin city, Egeri, Unkari
1999 Nuorten taiteilijoiden näyttely, Portait Galleria, Pori
RYHMÄNÄYTTELYT:
2007 "NYTE20", taiteilijaseura NYTEn kutsunäyttely, Pori2004 Porvoon Taidehalli, Porvoo (Kirsi Jaakkola, Ari Koivisto)
2003 Sytytin-ryhmä, Lönnströmin taidemuseo, Rauma (mm. Paavo Paunu, Henry Merimaa)
2002 Saarijärven Museo (Jouko Hackzell, Ari Koivisto)
YKSITYISNÄYTTELYT:
2015 "Vain eläimiä", Turun Kirjakahvila2013 "Tarumaan fauna", Korsmannin talo, Pori
2007 ”Tuokioita tarumaassa”, Aulagalleria, Pori
2004 Galleria Vanha Savu, Näyttely lapsille, Merikarvia
2003 "Taru A. Paratiisi", Kulttuurigalleria, Pori
2002 Taidekahvila Naula, Kankaanpää
2000 Poriginal galleria, Pori
1999 Porin Taidekoulun lopputyönäyttely, Galleria 3H+K, Pori
TAITEILIJASEURA NYTEN JURYTETUT NÄYTTELYT:
2007 NYTE 20 vuotta juhlanäyttely
2003 -1998 “Talvisalonki”, Galleria 3H+K, Pori
2002 ”Herne nenässä” -näyttely, Galleria 3H+K
2001 ”Märkä uni”, Galleria 3H+K
2000 ”NYTE nyte”, Emil Cederdreutzin museo, Harjavalta
2000 Maisemamaalauskilpailun satoa, Galleria 3H+K
1999 ”Usko pois!”, Galleria 3H+K, Pori
1998 ”Erossa”, Galleria 3H+K
TAITEILIJASEURA NYTEN PERFORMANSSIT JA MUUT PROJEKTIT:
Suunnittelu ja toteutus ryhmässä
2002 ”Jelly Show” -performanssi, Harjavalta
2002 ”Mielenosoitus” -performanssi, Pori
2002 “Toritaidetta, Ada&Edit” –performanssi, Pori
2000 ”Valovirta” –projekti, Raatihuoneen torni, Pori
1999 ”Eat your art”, Galleria 3H+K, Pori
NUKKETEATTERI, TEATTERI, PERFORMANSSIT JA TANSSITAIDE:
1997 Performanssi ”Metatuna”, (ryhmä: Saralehto, Kuntsi, Hanhilammi, Anttila) Porin Taidemuseo
1996 Performanssi "Nimetön", (ryhmä: Saralehto, Kuntsi, Hanhilammi, Anttila) Northern Spirit Filmfestival, Pori
1993 Performanssi "Gogolin novelleja", (ryhmä Anttila, Kettu), Savonlinna
1993 Iltanäyttelijä, näytelmlä "Figaron häät", Savonlinna
1984 Tanssija, tanssinäytelmä "Lintujen Keräjä", Porin teatteri
1982-83 Tanssija, tanssinäytelmä "Tuhkimo", Porin teatteri
Porin naisten ja lasten sairaala: Kolmesta maalauksesta painetut kattopaneelit eri htoimenpidehuoneisiin,
Suomen Elokuvakontakti: animaatioelokuvia,
seinämaalaus "Puisto", Lönnströmin taidemuseo (peitossa),
Mannilan säätiön kokoelma/Saarijärven Taidemuseo: Maalaus,
Porin kaupungin kokoelma: 3:n maalauksen teos,
Uuden ajan-painotalo: toimitusjohtaja Nuikin muotokuva,
Pori Bar Kino: maalaus, WC:n käsinmaalatut logot, Seinämaalaukset: Bar Moo (ei olemassa enää).
TAIDEOPETUS SEKÄ ANIMAATIOPAJAT:
2011- yli sata Animaatiopajaa ympäri Satakuntaa läänintaiteilijana
2004 - 08
-Animaatiopaja Seikkailukerho, Turku
-Perhetyöpaja isille ja lapsille,Satakunnan lastenkulttuurikeskus, Pori
-Dalimaatio, animaatiotyöpaja lapsille, Siikainen
-Dalimaatio, animaatiotyöpajoja lapsille, Harjavallassa ja Siikaisissa
-useita animaatiopajoja lapsille, Satakunnan lastenkulttuurikeskus, Pori
-jatkokoulutusta kulttuurikasvattajille, animaatiotyöpaja, Porin taidemuseo
-maalaustyöpajoja lapsille, Porin taidemuseo -animaatiotyöpaja lapsille, Merikarvia sekä Porin taidemuseo
-mallipiirustuskurssi, Lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Pori
2002 - 03
-’Taiteilijat’ -kerhon ohjaaja, öljyvärimaalaus, Porin kaupunki, koulutusvirasto
-Piirustuksen tuntiopettaja, mallipiirustus, Pori
1999 - 01
Porin työväenopisto -Piirustuksen tuntiopettaja: piirustuksen jatko- ja alkeisryhmä
JULKAISUT
LUOTTAMUSTOIMINTA:
2016-2017 Osk Paperihattu: Puheenjohtaja
2015-2016 OSK Paperihattu: Hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja2008 OSK Paperihattu: Rahastonhoitaja
2000-02 Taiteilijaseura NYTEn puheenjohtaja, Raumars ry:n asiantuntijajäsen
1999 Taiteilijaseura NYTEn sihteeri
1998 Taiteilijaseura NYTEn hallituksen jäsen